Vuosi kuntavaaleista lukuina:
- Kunnanvaltuuston kokous 5/5
- Kunnanhallituksen kokoukset 11/11
- Arktisen Lapin ympäristönsuojeluorganisaation ympäristöjaoston kokoukset 1/2
- Inergian hallituksen kokouksia 4/4
- Puheenvuoroja ja aloitteita erityisesti kestävän ja järkevän taloudenpidon puolesta.
- 5 valtuustoaloitetta, jotka ovat koskeneet esteettömyyttä, kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia kaavoitukseen, yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja, talouden suunnittelun kehittämistä sekä kulttuuripalveluiden vahvistamista Inarissa.
Vastuullinen talous
Olen edistänyt vastuullista ja kestävää taloudenpitoa muun muassa saamalla läpi valtuustossa toimenpide-ehdotuksen talouden seurannan tihentämisestä kaikille kunnan hallinnonaloille sekä tekemällä valtuustoaloitteen sivistys- ja teknisten toimien talouden suunnittelun tehostamisesta. Vuoden 2026 talousarvion sekä vuosien 2026–2028 talous- ja toimintasuunnitelman valmistelussa korostin kustannusten ja toimenpiteiden linjakkuutta suhteessa kuntastrategiaan. Sivistystoimen osalta nostin esiin tarpeen selkeämmille tavoitteille ja paremmille mittareille. Lisäksi Vihreiden vaikuttamistyön seurauksena koulunuorisotyön resursointi otettiin uudelleen tarkasteluun kesästä 2026 alkaen. Huolena on ollut – ja on edelleen – koulunuorisotyön henkilöstöresurssien riittävyys, samaan aikaan kun koululaiskyselyt osoittavat nuorten pahoinvoinnin lisääntyneen Inarissa.
Kestävä maankäyttö
Olen perehtynyt yksittäisiin kaavapäätöksiin sekä pyrkinyt varmistamaan niiden linjakkuuden suhteessa lainsäädäntöön, maapoliittiseen ohjelmaan ja kuntastrategiaan. Tasapuolinen kohtelu ja lainmukaisuus ovat olleet keskeisiä lähtökohtia päätöksenteossa.
Muut poiminnot
Yksittäisistä päätöksistä Pride-liputuspäätös oli yksi merkittävimmistä arvovalinnoista kuluneella kaudella.
Lisäksi opintolainakokeilun valmistelussa oli kiireellisessä aikataulussa tärkeää esittää tarkennuksia ja järkevöittämistä tuen myöntämisehtoihin, jotta ratkaisu olisi sekä toimiva että tarkoituksenmukainen.
Inergian hallituksen VPJ:nä olen edistänyt ilmasto- ja ympäristönäkemysten huomioimista ja kohtuuhintaisuutta.